Forbes laskee Baxterin yhdeksi Yhdysvaltain parhaista työnantajista

Forbes Best Large Employer LogoBaxterilla on ollut kunnia olla jo neljä vuotta peräkkäin Forbesin Yhdysvaltojen parhaiden suurten työnantajien luettelossa. Kiitämme työntekijöitämme Yhdysvalloissa ja muualla maailmassa. Heidän työnsä ja ponnistuksensa ihmishenkien pelastamiseksi ja elämän ylläpitämiseksi saa tukea yhtiömme keskittymisestä innovaatioihin, rehellisyyteen ja vaikuttamiseen. 

Pyrkimyksemme olla paras työpaikka edellyttää loputonta vaivannäköä, aivan samalla tavalla kuin potilaiden hyväksi tekemämme työ. Forbesin huomionosoitus ja vastaavat tunnustukset muissa maissa kertovat siitä, että työmme kantaa hedelmää. Voimme olla ylpeitä saavutuksistamme ja jatkaa yhdessä työpaikkamme, yrityskulttuurimme ja toimintamme kehittämistä kohti uutta aikakautta.

—Joe Almeida, hallituksen puheenjohtaja ja toimitusjohtaja