Puutiaisaivokuume, TBE
Puutiaisaivokuume eli TBE (englanniksi Tick-Borne Encephalitis) on vakava sairaus, joka tarttuu ihmisiin punkin välityksellä. Virusta on esimerkiksi pienjyrsijöissä, jotka eivät itse sairastu. Sairaus saattaa siirtyä punkkiin pienjyrsijöistä ja punkin syljen kautta eläimeen tai ihmiseen, jota punkki puree. Tartuntaa kantavat punkit voivat kulkeutua lintujen ja suurten nisäkkäiden mukana pitkienkin matkojen päähän.
TBE-virustartunnan saaneelle ihmiselle voi 1-2 viikon kuluttua punkin puremasta tulla flunssaa muistuttavia oireita, kuten kuumetta, päänsärkyä ja kipuja eri puolille kehoa. Vaivat saattavat kestää jopa viikon ajan. Tämän jälkeen useimmat paranevat ja saavat koko elämän ajan kestävän immuniteetin.
Noin kolmasosalla tartunnan saaneista virus leviää aivoihin ja aivokalvoihin. Näille ihmisille kehittyy korkea kuume, heidän niskansa on jäykkä ja he kärsivät oksentelusta ja pahoinvoinnista sekä yleisestä heikkoudesta. Sairaus diagnosoidaan verikokeiden ja selkäydinnestenäytteiden avulla.
Parantavaa lääkitystä tautiin ei ole ja toipilasaika on usein pitkä. Kuolleisuus on noin 0,5 %, ja noin 40 prosentille sairastuneista jää pysyviä vammoja, kuten muistihäiriöitä, tasapainohäiriöitä ja päänsärkyä. Näihin oireisiin saattaa myös liittyä kuulon aleneminen, keskittymisvaikeudet tai he saattavat jopa halvaantua.
Rokote
Tautia vastaan on TBE-rokote, mutta sairauteen ei ole mitään erityistä hoitoa.