En halunnut kertoa kellekään

Karin ei kertonut asiasta työpaikalla mitään. Hän työskenteli menestyvässä IT-yrityksessä. Hän ei halunnut, että kollegat kohtelisivat häntä eri tavalla vain siksi, että hänellä oli autoimmuunisairaus.

- Diagnoosin saaminen on vähän kaksipiippuinen asia, sanoo Karin.

Hän on nyt 48-vuotias. Hän sai tietää kroonisesta sairaudestaan jo jonkin aikaa sitten.

- Toisaalta haluaa tietysti tietää, miksi voi huonosti. Toisaalta taas on vaarana, että alkaa pitää itseään sairaampana kuin onkaan, sanoo Karin.

Käyn tapaamassa häntä hänen kodissaan Linköpingissä, missä hän asuu miehensä ja kahden nyt jo aikuisen lapsensa kanssa.

Hän kertoo, miten vaikeaa autoimmuunisairauteen oli suhtautua.

- Halusin jatkaa elämää entiseen tapaan, sanoo Karin.

Se ei kuitenkaan ollut mahdollista. Sairauden vuoksi hän oli ajoittain heikkona. Välillä hän voi hyvin ja selviytyi fyysisesti ilman suurempia vaikeuksia.

- Tärkeintä oli arkipäivä, kaikki toiminta ja se, että lapset voivat hyvin, hän toteaa.

Hän ei halunnut käyttäytyä kuin sairas – eikä hän myöskään halunut, että ympäristö suhtautuisi häneen niin. Siksi Karin ei halunut puhua sairaudestaan.

- Ajattelin, että ei kannata puhua sairaudesta, joka ei näy päälle päin, hän kertoo.

Samanaikaisesti hän oli kuitenkin huolissaan. Heikentyisivätkö hänen voimansa? Miten hän selviytyisi? Miten perhe pärjäisi?

Hän puhui asiasta lähimpiensä kanssa, varsinkin miehensä. Oli selvää, että hänen täytyi voida puhua jonkun kanssa. Sekin oli ristiriitaista.

- Minä tietysti näin, että se oli hänelle vaikeaa, ja välillä yritin hillitä itseäni, kertoo Karin.

Pulmia työpaikalla
Hän päätti olla puhumatta sairaudesta ulkopuolisille. Tämä päätös joutui koetukselle, kun hän haki uutta työpaikkaa.

Hän kuitenkin pysyi silloinkin päätöksessään eikä kertonut sairaudestaan työnantantajalle.

- Muistan, miten vaikeaa työhönottohaastattelussa oli jättää kertomatta, että minulla on ehkä autoimmuunisairaus, joka puhjetessaan vaikeuttaisi työtehtävistä selviytymistäni. Tiesin, että minun olisi vaikea selviytyä kokopäiväisestä työstä. Päätin kuitenkin vaieta sairaudestani, kertoo Karin.

Hän sai uuden työpaikan järjestelmäkehittäjänä suuressa IT-yrityksessä ja muistaa tuon ajan olleen erittäin mukavaa.

Se oli vuosi ennen IT-kuplan puhkeamista, ja työpaikalla oli erittäin hyvä ilmapiiri.

Vaikka kertomatta jättäminen ei tuntunut hyvältä, Karin oli – ja on edelleen – sitä mieltä, että hän toimi itsensä kannalta parhaalla tavalla.

- Yritin säilyttää elämässäni myönteisen asenteen. Se kuuluu persoonaani. On helpompi elää, jos yrittää nähdä asioiden valoisat puolet, hän toteaa.

Jonkin ajan kuluttua hänen tilansa kuitenkin paheni. Hänen oli vaikeampi keskittyä asioihin ja ajatella loogisesti.

- Kaikki tuntui jumittuvan päässäni. En saanut mitään aikaiseksi. Pääni oli aivan tyhjä, ja minun oli vaikea kirjoittaa pitkiä lauseita.

Karinin oli pakko kertoa asiasta työnantajalleen ja kollegoilleen.

- He suhtautuivat siihen erittäin hyvin. Jotkut melkein kohauttivat olkapäitään, mikä hämmästytti minua, mutta oli hienoa, että he eivät suurennelleet asiaa, hän sanoo.

Vaikean ajanjakson jälkeen hänen oli kuitenkin pakko jäädä sairauslomalle.

- Minun oli vaikea myöntää se itselleni. Tuntui todella epäoikeudenmukaiselta, ja olin hyvin masentunut. Olin toivonut pystyväni työskentelemään pidempään, hän sanoo.

Aikaa ylellisyyksille
Nyt Karin ei käy lainkaan töissä. Välillä hän kertoo kaipaavansa sitä. Samalla hän on kuitenkin löytänyt sisäisen rauhan.

Hän kuuntelee kehoaan ja toimii sen mukaan. Hän liikkuu ja viettää paljon aikaa perheensä kanssa.

- Ehkäpä eniten arvostan sitä, että minulla on nyt aikaa. Minulla on aikaa lapsille. Minulla on paljon enemmän aikaa kuunnella heitä, kun he tulevat kotiin ja kertovat tapahtumista koulussa. Arvostan näitä hetkiä aivan uudella tavalla. Se on todella ylellistä. Luen paljon ja käyn pitkillä lounailla ystävieni kanssa, hän kertoo.

Karin kertoo nauttivansa edelleen projektien suunnittelusta ja toteutuksesta. Hänen kannaltaan ei ole niin suurta merkitystä, tapahtuuko se työpaikalla vai kotona.

- Nautin siitä, että saan nähdä työni tuloksen, hän toteaa.

Siksi puutarha on muodostunut keitaaksi, joka tuottaa energiaa ja iloa. Puutarha on myös täydellinen paikka työn ja levon yhdistämiseen.

- Puutarhassa on paljon paikkoja, joihin voi istahtaa lepäämään. Työn ja levon on vaihdeltava, hän sanoo.

Välillä on tietysti raskasta.

- Jotkin päivät ovat todella vaikeita. Niitäkin päiviä on. Silloin menen lepäämään, hän toteaa.