Puutiaisaivotulehdus (TBE)

Nämä tiedot on tarkoitettu yksinomaan terveydenhoitohenkilöstölle.

Puutiaisaivotulehdus TBE on vakava sairaus, joka tarttuu ihmisiin punkkien välityksellä. TBE-virusta kantavat muun muassa pikkujyrsijät. Ne eivät sairastu itse, mutta virus siirtyy niistä punkkeihin, joiden syljen kautta virus tarttuu edelleen seuraavaan eläimeen tai ihmiseen, jota punkki puree. Punkit voivat kulkeutua lintujen tai suurnisäkkäiden mukana pitkiä matkoja.

Joka kolmannella tartunnan saaneella virus kulkeutuu aivoihin
Noin kolmanneksella tartunnan saaneista virus kulkeutuu aivoihin ja aivokalvoon. Noin viikkoa myöhemmin tartunnan saanut sairastuu korkeaan kuumeeseen, päänsärkyyn, kaulan jäykkyyteen ja pahoinvointiin ja hänen yleiskuntonsa heikkenee. Hän tarvitsee silloin sairaalahoitoa. Diagnoosi tehdään verikokeen perusteella ja selkäydinnesteen tutkimuksella.

Puutiasiaivotulehduksen hoitoon ei ole lääkettä
Toistaiseksi ei ole olemassa lääkettä, jolla puutiaisaivotulehdus voitaisiin parantaa. Nyt pystytään hoitamaan vain sairauden oireita. Paranemiseen voi mennä hyvin kauan. Kuolleisuus on alle0,5 % mutta noin 40 %:lle sairastuneista tulee pysyviä vaurioita, kuten muistihäiriöitä, tasapainohäiriöitä, päänsärkyä, kuulon heikkenemistä, keskittymisvaikeuksia tai halvausoireita. Sen vuoksi on tärkeää ottaa rokotus puutiaisaivotulehdusta vastaan, kun viettää aikaa alueilla, joilla sitä esiintyy.

Tuotteet

Napsauttamalla tästä saat lisätietoja rokotteistamme.

Punkkiklinikka.fi

Lisätietoja punkeista ja TBE-rokotuksista on saatavilla verkkosivuillamme Punkkiklinikka.fi.

Punkkiklinikka.fi